8.8.2013

Uusia hankintoja


Vanha pokkarikamera koki karmean kohtalon muutama viikko sitten.
Se joutui yliajon uhriksi..
(olin pudottanut kameran pihaamme ja avopuolisoni oli peruuttanut sen yli)
Voi luoja, kun otti päähän. Aivan hyvä kamera, ettei sen yli olisi tarvinnut ajaa.
Ajattelin sitten hankkia tilalle jonkun kätevän uuden pokkarin..
Se ei nyt kuitenkaan jäänyt pokkariin vaan hankinkin uuden järkkärin minikoossa.

Kamera oli tarjouksessa Netanttilassa ja kun halvalla lähtee niin pitäähän se ostaa :)
Nyt vaan pitäisi tottua todella kevyeen kameraan objektiivilla. Hieman on opettelua.
Koekaniini ei ollut järin innostunut kuvailustani ja ilmekin on sen mukainen..
Voi luoja, eikö toi voi lopettaa..



Toinen uusi tuttavuus on maca-jauhe. Olen jo pidemmän aikaa
suunnitellut tämän superfoodin kokeilemista.
Jännityksellä odotetaan vaikutusta.
Sitä voi sekoittaa ruuan joukkoon, teehen, kahviin ja/tai suklaaseen..
Ehkä en kuitenkaan pilaa suklaata jauheella :D
Melko voimakas maku siinä oli, että kaakao maistui hieman kummalliselta.

-  Macaa onkin käytetty perinteisesti stressin lievittämiseen ja hormonitoiminnan tasapainottamiseen ja moni on saanutkin macasta valtavasti apua esim. kuukautiskipujen, PMS-oireiden tai stressin hallinnassa.
-
Lisäksi macaa käytetään säännöllistämään kuukautiskiertoa, selkeyttämään mieltä, parantamaan muistia, helpottamaan masennusta ja parantamaan unenlaatua.
-  Tänä päivänä maca on tunnettu ruoka-aine urheilumaailmassa, koska se lisää energisyyttä, kestävyyttä, fyysistä suorituskykyä, hapen määrää veressä ja aivojemme neurotransmittereiden tuotantoa.

Täältä löytyy vielä lisää tietoa: Superfoodit

mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti